*

Tuomas Koivuniemen blogi Huomioita yhteiskunnasta.

Rinteen Antti on oikeassa - Suomi tarvitsee synnytystalkoot

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli oikeassa puhuessaan synnytystaloista. Suomi ikääntyy ja harmaantuu lujaa vauhtia. Lapsia syntyy tänä vuonna vähemmän kuin 1800-luvun nälkävuosina.

Väestörakenne vinoutuu ja tuota satoa korjataan vuosikymmeniä. Jos suomalaiset eivät lisäännyt, tästä muutaman vuosikymmenen kuluttua maan rajoille voi kiinnittää isot "Tervetuloa vanhainkotiin!" -kyltit.

Rinne oli oikealla asialla, mutta kun politiikka ei ole yhteisten asioiden hoitamista (enää), vaan toisten selkäänpuukottamista ja tahallista väärinymmärtämistä - mediaväen hyvällä opastuksella, kannustuksella ja jeesustelulla lisättynä, ei ihme, että asiallisetkin keskustelunavaukset vääntyvät kohuiksi ja jupakoiksi.

SDP:n omista riveistä puoluejohtajan alta maata kaivoivat erityisesti europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari ja ex-puoluesihteeri Mikael Jungner, joiden motiiveja voi vain arvailla. Politiikkaa aktiivisesti seuraava kansalainen voisi kysyä, mitä kumpikaan on saanut viime vuosina aikaan politiikassa?

Ei tarvitse ihmetellä, miksi kansalaisia ei politiikka ja äänestäminen kiinnosta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomesta muuttaa jatkuvasti koulutettuja lapsiperheitä ulkomaille.

Suomi ei ole onnistunut politiikassaan nomenklatuura/kansa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

No siitä vain sitten kaikki kynnelle kykenevät äijät odottamaan, synnyttämään ja huolehtimaan täysipäiväisesti jälkikasvusta.

Miksi kaikki pitää kaataa naisihmisten niskaan?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Onneksi kaikki naiset eivät synnytä. Monille äitiys ei todellakaan sovi.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Jos ei sovi on sovittava se ettei Kelasta tipu mitään etuisuuksia enää.Tai alkavat maksaa korkeampaa veroa.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Tuomas hankkiutuu sit raskaaksi, kanna kortesi kekoon!

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Niillä nuorilla ihmisillä, jotka tekevät tuottavaa työtä, on tänä päivänä varsin rajatut mahdollisuudet lapsiluvun lisäämiseen.

Kannattaisi katsoa tilastoinnista, kuinka moni tai osuus Suomessa syntynyneistä lapsista joutuu tänä päivänä sijaiskoteihin, vanhemmuuden ollen puutteellista tai olematonta omien kotiovien sisällä.

Käyttäjän TimoAiraksinen kuva
Aimo Henriksson

Kyllä kai Rinteen pointti on siinä, että kestävyysvajeen ja kansakunnan tulevaisuuden kannalta jonkinmoinen väestönkasvu Suomessa olisi hyvä asia. Moni puhuu maahanmuuton lisäämisestä, itse (kuten ehkä Rinnekin) olisin sitä mieltä että parempi olisi jos väestönkasvu tapahtuisi suomalaisten omin voimin. Jos tuloksia jouduttaisiinkin odottamaan 30 vuotta niin mitä se merkitsee kansakunnan aikaperspektiivistä - ei yhtään mitään.

Tällä hetkellä lasten teko on pahuksenmoinen taloudellinen uhraus lasten vanhemmilta; yhden lapsen kasvattaminen aikuiseksi maksaa n. 120 000 - 150 000 €. Yhteiskunta korjaa taloudellisen hyödyn kun nämä lapset sitten aikanaan ylläpitävät huoltosuhdetta; rahoittavat ja hoitavat niin lapsellisia kuin lapsettomiakin vanhuksia.

Eli olisi aika tunnustaa valtion velka lapsiperheille ja alkaa tukea lapsiperheitä kunnolla.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Jos halutaan kestäviä ratkaisuja, niin valtion velvollisuus on luoda olosuhteet, jotka luovat tasapuolisen mahdollisuuden kummallekin vanhemmalle osallistua sekä lapsen hoitoon että työllistymiseen.

On tutkimuksia, joiden mukaan suurin syy avioerohin liittyy juuri siihen, että äiti pienempipalkkaisena joutuu käyttämään (yli 90 %) hoitovapaasta. Siis vastuu hoitovapaasta on tasattava kummankin vahemman kesken.

Kannustinloukut ovat myös yksi ongelma, joka tulisi samalla purkaa.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Te ootte jätkät ymmärtäneet tän homman nyt ihan väärin. Jotta saataisiin synnytystalkoot ensin pitää olla siitostalkoot. Ei muuta kun luomaan kannustimia niihin.

Myöskään ns. kuutamourakointiin ei kannata kannustaa, nekun tuppaavat menemään monesti lätkätermejä käyttäen ihan väkisinmakuuksi.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Degeneroituneiden kansojen keskuudessa seksi ja lisääntyminen ei juurikaan kiinnosta. Nuorten miesten siittiötuotantokin on romahtanut. Japani on oiva esimerkki siitä kehityksestä johon Suomikin on matkalla. Onneksi maahanmuutto tuo tänne vähän viriilimpää porukkaa. Tekisi hyvää Japanillekin.

Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Japani degeneroitunut?

Yleisesti erilaiset inhimillisen kehityksen indeksit korreloivat pienen lapsiluvun kanssa. Se lienee eräs syy sille, että suurten lapsilukujen maista, vaikkapa Somaliasta, on tänne paljon pyrkyä.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Koska lasten hankkiminen on henkilökohtainen ratkaisu, pitää olla myös oikeus sterilisaatioon.
Nyt on käynnissä kansalaisaloite "Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta."
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401
Nyt Suomen steriloimislaissa on 30 vuotta tai kolme lasta.
Kansalaisaloite on saanut liian vähän julkisuutta. Kannattakaa ja jakakaa, koska on enää kuukausi aikaa jäljellä.

Toimituksen poiminnat