*

Tuomas Koivuniemen blogi Huomioita yhteiskunnasta.

Teen kaikkeni sinun puolestasi

Muistan sen kuin eilisen päivän, kun ensimmäinen lapsemme syntyi. Kun vastasyntyneen itku kajahti synnytyssalissa ilmoille, sisälläni kulki täysin ennen kokematon tunne, väristys ja liikutus siitä, että oma ja vaimoni elämä on nyt peruuttamattomasti muuttunut. Meillä on vastuu pienestä pojasta, hänen hyvinvoinnistaan ja kasvatuksestaan koko loppuelämämme ajan.

Yhteiskuntahan on tätä nykyä toki alusta lähtien mukana tuossa hyvinvointi- ja kasvatustyössä ja -vastuussa. Ja valitettavasti joskus käy niin, että osa vanhemmista ei halua tai osaa kantaa ensisijaista vastuuta tuosta tehtävästä, vaan sen on yhteiskunnan ja sijaishuoltajien otettava. Joskus miettii, mikä näihin tapauksiin on syynä? Sekö, etteivät vanhemmat ole itse lapsuudessaan kokeneet rakkauden ja välittämisen lämpöä?

Kun sain pojan ensimmäisen kerran syliini, rakastuin häneen heti syvästi ja pysyvästi. Samalla lupasin itselleni, että niin kauan kuin elän, olen valmis tekemään ja uhraamaan kaikkeni tuon pienen ja viattoman lapsen hyvän elämän rakentamiseksi.

Lapsen kasvaessa tulee eteen elämänhetkiä ja ristiriitatilanteita, jotka varsinkin esikoislapsen ollessa kyseessä tulevat vanhemmille vastaan ensimmäistä kertaa. Lapsi kasvattaa silloin vanhempiaan yhtä paljon kuin vanhemmat häntä. Ilon hetkillä on hyvä riemuita lapsen mukana, epävarmuuden hetkillä on hyvä rohkaista, surun hetkellä lohduttaa ja riitahetkinä on aika antaa lapselle anteeksi. Rakkaus ja välittäminen ovat parhaimpia kasvattamisen keinoja lapsen tiellä kohti aikuisuutta ja mahdollisesti omaa vanhemmuutta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat